perjantai, 26. kesäkuu 2009

Hienoa, rallimiehet, hienoa!

#4 Mikko Hirvonen by T.Tanabe.

Suomalaiset ovat kaksoisjohdossa... TAAS! Ja Sebastian Loeb on keskeyttänyt... TAAS! Silti hän aikoo jatkaa, mitä ei tehnyt Kreikassa. Puolassa suomalaiset ovat kaksoisjohdossa, mutta nyt päinvastoin. Mikko Hirvonen johtaa pyöreästi 8 sekunnin erolla Jari-Matti Latvalaan. Loeb puolestaan (mystistä hihittelyä) on aikasakon johdosta 20 minuutin päässä, ja kaukana pistesijoilta. Tiedän, ei saisi olla vahingoniloinen, mutta että jo toisen kerran peräkkäin pusikossa... Taisi tulla kanto pyörien väliin!

Kolmantena on Daniel Sordo, joka saisi mieluusti pysyäkin sillä sijalla. Onhan Espanja sentään rakas maa minulle, joten stay there, please! Toivotaan taas Suomelle kaksoisvoittoa, ja sitä, että Mikko Hirvonen lähtee pistejohdossa Jyväskylän MM-ralliin. Kaikki on kuitenkin vielä mahdollista, myös se, että kärkikaksikko keskeyttää kumpainenkin. Tuota ei kyllä haluaisi uskoa, mutta kannattaa olla realistinen siitä, että mitä vain saattaa tapahtua. Minä ainakin olen.

Kuva: Flickr - #4 Mikko Hirvonen

perjantai, 26. kesäkuu 2009

Loppuvatko F1-kiistat koskaan?

Podyum 1 by 2009 Turkish GP.

Max Mosleyn, kansainvälisen autoliiton FIA:n puheenjohtajan, mukaan ei ole vieläkään varmaa, että FOTA ei perustaisi kokonaan omaa sarjaansa. Jos kerran sopu on saatu FIA:n ja FOTA:n välille, niin menehän sinä vielä haastamaan riitaa, niin kohta ollaan taas sotakirveet ojossa. He ovat allekirjoittaneet uudistetun Concorde-sopimuksen, joka kattaa myös kauden 2012. Luulisi Mosleylle riittävän tieto siitä, että nämä FOTA:n tallit jatkavat sarjassa ainakin vielä kauden 2012, jolloin voitaisiin tarkastella taas uutta sopimusta ja sen ehtoja.

Mosleyta nähtävästi kaihertaa sellainenkin asia, että FOTA vaatii Mosleyn seuraajan tulevan formula ykkösten ulkopuolelta. No, silloinhan ei oltaisi ihan niin valtataistelun haluisia, eihän? Mosley haluaisi väen vängällä Jean Todtin FIA:n puheenjohtajaksi, kun taas Suomen Ari Vatanenkin näyttää kelpaavan FOTA:lle. Toivottavasti näin käy, sillä olisihan se mukavaa nähdä Suomen oma poika FIA:n puheenjohtajana. Kaiken lisäksi pidetään itsestäänselvyytenä, että Jean Todt olisi 'Ferrarin oma poika'. Eiköhän hän kuitenkin FIA:n johdossa osaisi olla puolueeton. Silti olen sitä mieltä, että "oma maa mansikka, muu maa mustikka", eli Ari Vatanen FIA:n puheenjohtajaksi.

Mielestäni valtataistelun olisi jo aika loppua, ja Mosleyn yksinkertaisesti olisi hyväksyttävä sellainen yksinkertainen asia, että aina ei saa mitä haluaa. Mosley on ollut napit vastakkain erityisesti Ferrarin johtajan Luca di Montezemolon kanssa. Jos sopimuksessa lukee, että Ferrarilta täytyy kysyä, niin miksi sitten mennään tomimaan tallin selän takana? Ei ihme, että Montezemolo otti nokkiinsa. Kyllä minuakin harmittaisi.

Kuva: Flickr - Podyum 1